Len Wisemanin ohjaama Die Hard 4.0 on taattua toimintaa sitä rakastaville. Poliisi John McClane (Bruce Willis) saa tehtäväkseen hakea hakkeri Matthew Farrellin (Justin Long) kuulusteltavaksi FBI:n tietojärjestelmään tapahtuneen iskun johdosta. McClane ja Farrell joutuvat kuitenkin keskelle hyökkäystä, jossa Long yritetään tappaa. Aiemmin on tapahtunut useita vastaavia selittämättömiä hakkerien murhia.
McClane ja Farrell kuitenkin selviävät hyökkäyksestä, mutta seuraavassa hetkessä he ja koko Yhdysvallat joutuvat keskelle ennennäkemätöntä terroristista kyberhyökkäystä. Käy selville, että kyseessä on tulipaloale, "fire sale", eli operaatio, jossa terroristit pyrkivät vaiheittain lamauttamaan ja ottamaan haltuunsa koko yhteiskunnan tietoverkot: talouden, liikenteen, energiantuotannon, puolustuksen, tiedotusvälineet ja niin edelleen, kunnes lopulta pääsevät tavoitteeseensa, valtavan rahaomaisuuden varastamiseen. Koska nykyään kaikki toimii sähköisesti, hyökkääjillä on pian käsissään kaikki yhteiskunnan toiminnot hätäkeskuspuheluista armeijan hävittäjiin. Sekasorto ja paniikki leviää.
McClane ja Farrell pääsevät kuitenkin kuitenkin rikollisten jäljille Longin ystävän Frederick Kaludisin (Kevin Smith) eli Warlockin hakkerointitaitojen ja McClanen perinteisemmän Die Hard -tyylisen toimintasankariuden avulla. Käy ilmi, että myös Farrell on aiemmin huijattu tekemään hyökkäyksessä tarvittua koodia, minkä takia hän on ollut terroristien tappolistalla. Hän tietää liikaa.
McClane ja Farrell joutuvat taistelemaan terroristeja vastaan autoilla, helikopterilla, aseilla ja välillä paljain nyrkein ollen jatkuvasti hengenvaarassa. Vaaraan joutuu jopa McClanen tytär.
Mielestäni elokuvassa on erittäin tyylikkäästi yhdistetty moderni kybersotateema perinteiseen toimintaelokuvaan. Tästä saadaan myös humoristista vastakkainasettelua nuoremman hakkeriväen ja enemmän kovia otteita hyödyntävän McClanen välille. Hakkerointia ja toimintaa on juuri sopivassa suhteessa. Tylsää ei pitäisi tulla, sillä toimintaa on alusta loppuun saakka. Toki jotkin toimintakohtauksista ovat hivenen yliampuvia, muttei häiritsevästi. Kokonaisuutena pidin elokuvasta hyvin paljon.
Loppu on totta kai onnellinen, ja McClane löytää uudelleen kadonneen yhteyden tyttäreensä. Yhteinen vihollinen yhdistää. Näillä perusteilla annan elokuvalle yhdeksän tähteä.
Jätäthän toki kommenttisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti