Viinakortti takaisin!

Suomessa yhden viinipullon tai pari saunaolutta kuukaudessa ostava maksaa lähes rangaistuksenomaista alkoholiveroa, joka on yksi maailman ankarimmista. Samaan aikaan Viron halpaa viinaa Suomen pimeille markkinoille rahtaavia autokolonnia laivataan maamme satamiin jatkuvana virtana. Lauantaisaunassa istuskellessani pohdin oman ratkaisuntapaiseni ongelmaan. Kyseessä on moderni viinakortti ja progressiivinen alkoholivero. Jos joku on jossain samanlaisen idean esittänyt, en vie häneltä kunniaa.

Tuloverotuksessahan progressiivisuus on vanha juttu. Mitä enemmän tienaat, sitä korkeammalla prosentilla maksat tuloveroa. Sama toimisi alkoholiverotuksessa. Mitä enemmän juot, sitä korkeammalla prosentilla maksat alkoholiveroa.

Miten tämä sitten voisi käytännössä toimia? Vanhimmat ikäluokat muistavat vielä Suomessa vuosikymmeniä sitten käytössä olleen viinakortin eli myymälätodistuksen. Siihen merkittiin kaikki käynnit alkoholiliikkeessä ja liiat merkinnät olivat liikkeen henkilökunnalle peruste kieltäytyä myymästä tai saattaa asiakas viranomaisten nuhdeltavaksi.

Moderniin viinakorttiin ei tällaista aspektia liittyisi. Sen sijaan kyseessä olisi kauppojen kanta-asiakasjärjestelmää muistuttava systeemi, jossa asiakkaan ostokset kirjattaisiin järjestelmään lukemalla viinakortti Alkon kassalla. Tiedot nollaantuisivat vaikkapa puolen vuoden välein. Ostosmäärä vaikuttaisi maksettavaan alkoholiveroon: puolivuotiskauden ensimmäisen pullon saisi yhtä halvalla tai jopa halvemmalla kuin etelänaapurista. Veroprosentti nousisi esimerkiksi kahdenkymmenen euron välein.

Aluksi järjestelmä olisi käytössä vain Alkossa, mutta halutessaan myös muut alkoholijuomia myyvät yritykset voisivat liittyä siihen. Näin varmasti tapahtuisikin, sillä tällöin yritykset voisivat myydä osan juomista huomattavasti pienemmällä verolla.

Viron-tuontia järjestelmä ei varmasti kokonaan lopettaisi, mutta ainakin se vähentäisi huomattavasti kohtuukäyttäjien kiusausta ostaa yksittäinen juhannuspullo vironmatkailua harrastavalta naapurin peralta. Jotain muutosta nykyjärjestelmään ainakin kaivataan, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että alkoholivero ja Viron viinaralli kasvavat käsi kädessä.

Loistava musiikintunnistussovellus Androidille

Tuli vastaan niin hyvä android-sovellus, että pitääpä kertoa muillekin. Monesti käy niin, että esim. radiossa tai nettivideolla soi kappale, josta pitää ja haluaisi kuulla uudelleen. Esittäjää tai kappaleen nimeä ei kuitenkaan tiedä. Shazam-sovellus tunnistaa puhelimen mikrofonin avulla musiikin muutamassa sekunnissa ja kertoo esittäjän ja kappaleen nimen. Sen jälkeen sovelluksesta voi helposti siirtyä kuuntelemaan kappaleen Youtubesta tai Spotifysta. Tunnistetut kappaleet jäävät muistiin myöhempää tarkastelua varten.

Oman kokemukseni perusteella sovellus tunnistaa kappaleita, myös suomalaisia, varsin hyvin. Sen voi ladata ilmaiseksi Google Playsta täältä. Tämä ei muuten ole mikään maksettu mainos, mielestäni kyseessä on vain niin hieno apuväline etenkin ahkerille radionkuuntelijoille.

Fun with Dick and Jane - Taalat taskuun, Dick & Jane (2005)

Dean Parisotin ohjaaman komedian alussa Dick Harperin (Jim Carrey) elämä vaikuttaa lähestulkoon täydelliseltä: hänellä on vaimo Jane (Téa Leoni), poika Billy (Aaron Michael Drozin), omakotitalo hyvällä alueella, palkattu taloudenhoitaja sekä hyväpalkkainen työpaikka Globodyne-nimisessä suuryrityksessä. Tilanne muuttuu aina vain paremmaksi, kun Dick saa ylennyksen yhtiön varaviestintäjohtajaksi, mikä tarkoittaa tietenkin myös mukavaa palkankorotusta. Tästä innostuneena vaimo Jane tilaa talon pihaan maisemoinnin ja uima-altaan sekä ottaa lopputilin omasta työpaikastaan voidakseen viettää enemmän aikaa poikansa kanssa.

Dickin ensimmäinen työtehtävä uudessa vakanssissaan on haastattelun antaminen television Moneylife-talousohjelmaan. Lähetyksen pyöriessä haastattelija kysyy Dickiltä syytä siihen, että Globodynen toimitusjohtaja Jack McCallister on myynyt pois suurimman osan omistamistaan yhtiön osakkeista. Dick ei ole kuullutkaan moisesta, ja jää täysin sanattomaksi. Samalla yrityksen osakkeiden arvo romahtaa nollaan.

Dickin palatessa toimistolle siellä on täysi hässäkkä päällä: yhtiön toimintaa ollaan ajamassa alas. Dick saa kuulla syyn tilanteeseen: yrityksen johto on omistusjärjestelyjen avulla saanut tuloksen näyttämään voitolliselta, vaikka firma on oikeasti korviaan myöten veloissa. Toimitusjohtaja McCallister pakenee paikalta helikopterilla ja jättää pettyneen Dickin yksin seisomaan toimiston katolle.

Huolimatta siitä, että on jäänyt työttömäksi, Dick ei vaivu epätoivoon. Hänellä on säästöjä, ja hän on varma uudelleentyöllistymisestään. Globodynen konkurssi on kuitenkin aiheuttanut kaupunkiin massatyöttömyyden, joten työpaikat ovat kiven alla. Dickillä on vielä lisärasitteena pilalle mennyt tv-esiintyminen. Säästötkin ovat menneet, ne kun oli sidottu Globodynen osakkeisiin ja asuntoon, joiden hinnat työttömyys on romahduttanut. Tullakseen toimeen Dick ja Jane joutuvat myymään pois koti-irtaimistoaan. Taloudenhoitajallekin he voivat maksaa enää omilla kodinkoneillaan.

Lopulta Dick ja Jane joutuvat toteamaan, että ainoa mahdollisuus pitää yllä edes jonkinlaista elintasoa on rikollisuus. Niinpä he ryhtyvät tehtailemaan kioski- ja kaupparyöstöjä. Jim Carrey onnistui mielestäni oikein hyvin vesipyssyn kanssa heiluvana amatööririkollisena, joka huomaa mahdollisuuden lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kostaa entiselle työnantajalleen ja samalla turvata oma ja perheensä toimeentulo.

Itse pidän melko paljon Jim Carreysta näyttelijänä. Hänen naamanvääntelynsä on hupaisaa katsottavaa ja hän on mielestäni juuri sopiva tähän rooliin. Téa Leoni jää hivenen Carreyn varjoon, mutta onnistuu hänkin oikein mukavasti. Vaikka kyseessä on komedia, juoni ei kuitenkaan riistäydy aivan päättömäksi, ja paha saa tietenkin lopussa palkkansa. Kokonaisuutena aivan katsottava elokuva. Näillä perusteilla annan elokuvalle kahdeksan tähteä.

Fb-ärsytykset

Ajattelin vaihteeksi kertoa aina toisinaan mielessä kihelmöivästä asiasta: minua raivostuttavista Facebook-päivityksistä. Varmasti monilla Facebookin käyttäjillä on kavereita, joiden päivitykset saavat veren kiehumaan ärsytyksestä. Kerron tässä postauksessa joistakin yleisimmistä minua rasittavista päivityksistä, kerro toki omistasi kommenteissa.

Yleisesti ottaen mikä tahansa päivitys alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, kun se toistuu saman henkilön lähettämänä jatkuvasti, päivästä ja viikosta toiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi:

• Uskovaispäivitykset Minulla on yksi fb-kaveri, joka on ilmeisesti jokin aika sitten kokenut jonkinlaisen hengellisen herätyksen, ja päivittää nyt joka päivä kaikenlaista kiitos herralle -materiaalia ja erilaisten hengellisten tapahtumien mainoksia. En vastusta uskontoja sinänsä, hienoa jos kaveri on löytänyt siitä jonkinlaisen sisäisen rauhan, mutta pakkoko sitä on koko ajan muille toitottaa. Minulla on kaksi kaveria, joiden päivitykset olen piilottanut uutisistani, tämä on heistä toinen.
• Lapsipäivitykset Eräs kavereistani on pienten lasten kotiäiti, jonka lapset tuntuvat olevan suhteellisen usein sairaina. Hän muistaa myös joka kerta mainita asiasta Facebookissa, esim. "Meillä taas korvatulehdusta!" tai "Nuorimmaisen kanssa tultiin juuri terveyskeskuksesta, lääkäri sanoi sitä ja tätä" tai "Argh, taas kaikki räkätaudissa". Kaikki päivitykset eivät ole pelkkää sairastelua, mutta jotenkin lapsiin ja heidän tekemisiinsä liittyviä kuitenkin. Ymmärrän toki, ettei kotiäidin arjesta juuri muita päivitysaiheita irtoa kuin lapset, mutta silti... Tämä tosin ei häiritse niin paljon, sillä kyseessä on lähisukulainen, joten jotain kautta nuo asiat saattaisivat tulla tietoon joka tapauksessa.
• Musiikkipäivitykset Erään kaverini lähes kaikki tilapäivitykset ovat Youtube-linkkejä suomalaisiin iskelmiin. Toki niistäkin löytyy joitakin ihan mukiinmeneviä ralleja, mutta liika on liikaa. Tämä on toinen niistä kahdesta kaverista, joiden päivitykset olen piilottanut.
• Koirapäivitykset Samaa sarjaa kuin lapsipäivitykset. Koira sitä, koira tätä, koiran kanssa tehtiin tuota, koiran kanssa käytiin siellä. Kaikki on pelkkää koiraa. En ole tippaakaan eläinihminen, joten EVVK.
• Ketjupäivitykset Joskus harvoin tulee vastaan oikeasti hauskoja ja oivaltavia ketjupäivityksiä. Varmaan 95 prosenttia niistä on kuitenkin joko teennäistä lässytystä tai muuten turhia. Pahimpia ovat syyllistävät: "Tykkää tästä jos surisit kuolemaani." tai "90% kavereistani ei tule jakamaan tätä seinällään. Oletko sinä yksi minun 10 prosentistani?" Puolitoista vuotta kestäneen fb-urani aikana olen itse jakanut tasan yhden ketjupäivityksen.
• Jonninjoutavuudet ja huomiota kerjäävät päivitykset "Vai että semmoista", "Tänäänpä oli erikoinen päivä", "Joopajoo", "TYLSÄÄÄ!!!", ":(", "Ei sitä ihmiset näköjään koskaan muutu" ja niin edelleen. Näitä on loputtomasti. Jos joku kysyy asiaan tarkennusta, sitä ei tietenkään anneta. Naurettavaa huomion kerjäämistä.

Kuten todettua, mikään yllä mainituista ei satunnaisesti esiintyvänä ärsytä, vaan ärsytyksen saa aikaan toistuvuus.

Olisi mukava lukea myös muiden kommentteja asiasta, niitä saa ilman muuta jättää.

Wieners (2008)

Mark Steilenin roadtrip-komedia kertoo kolmesta kaveruksesta: Wyattista (Kenan Thompson), Benistä (Zachary Levi) ja Joelista (Fran Kranz). Joel on osallistunut tyttöystävänsä kanssa Dr. Philiä läheisesti muistuttavaan Dr. Dwayne -terapiaohjelmaan, jossa tohtori Dwayne (Darrell Hammond) neuvoi Joelin tyttöystävää jättämään hänet. Näin tapahtui, minkä seurauksena Joel linnoittautui asuntoonsa oluen ja sipsien kanssa katsomaan tuota epäonnista jaksoa nauhalta yhä uudelleen ja uudelleen.

Wyatt ja Ben päättävät piristää Joelia ja kolmikko lähtee yhdessä ajamaan kohti Hollywoodia tavoitteenaan kostaa tohtori Dwaynelle. Kulkupelinä toimii Wyattin hankkima nakkiauto. Wyattin unelmana on päästä töihin hot dog -firmaan, ja hän on hankkinut nakkiauton, johon kuuluu katolla oleva valtava hot dog. Matkalle osuu monenlaista mutkaa ja sattumusta, kuten huonokäytöksisiä hippejä, petollisia naisia, komein vartalo -kisaa ja Wyattiin silmänsä iskenyt homo. Hollywoodiinkin lopulta päästään, mutta lopputulos ei ole ihan se, mitä oli suunniteltu.

Wieners on sitä sarjaa komedioita, jonka huumoria ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua älykkääksi. Edustettuna on niin navan ja takapuolen kaivamiset, tuulilasiin räkimiset, roisit puheet omaavat eläkeläiset kuin keski-ikäiset miehet vähissä vaatteissa. Huumori naurattaa (ei tosin varmastikaan kaikkia) tyhmyydellään, mutta naurattaa kumminkin.

Lapsellinen huumori ei ole elokuvan ainoa miinuspuoli, vaan myös näyttelijäntyö vaikuttaa jokseenkin amatöörimäiseltä; tuntuu, että näyttelijävalinnat eivät tämän elokuvan kohdalla ehkä osuneet aivan nappiin. Ei elokuvaa kuitenkaan voi täysin huonoksi haukkua, sillä sen katsomisen on kuitenkin hymy huulilla. Pieninä annoksina silloin tällöin myös tämän tyylinen huumori säilyttää viihdyttävyytensä. Näillä perusteilla annan elokuvalle kuusi tähteä.


Jätäthän toki kommenttisi!

Die Hard 4.0 (2007)

Len Wisemanin ohjaama Die Hard 4.0 on taattua toimintaa sitä rakastaville. Poliisi John McClane (Bruce Willis) saa tehtäväkseen hakea hakkeri Matthew Farrellin (Justin Long) kuulusteltavaksi FBI:n tietojärjestelmään tapahtuneen iskun johdosta. McClane ja Farrell joutuvat kuitenkin keskelle hyökkäystä, jossa Long yritetään tappaa. Aiemmin on tapahtunut useita vastaavia selittämättömiä hakkerien murhia.

McClane ja Farrell kuitenkin selviävät hyökkäyksestä, mutta seuraavassa hetkessä he ja koko Yhdysvallat joutuvat keskelle ennennäkemätöntä terroristista kyberhyökkäystä. Käy selville, että kyseessä on tulipaloale, "fire sale", eli operaatio, jossa terroristit pyrkivät vaiheittain lamauttamaan ja ottamaan haltuunsa koko yhteiskunnan tietoverkot: talouden, liikenteen, energiantuotannon, puolustuksen, tiedotusvälineet ja niin edelleen, kunnes lopulta pääsevät tavoitteeseensa, valtavan rahaomaisuuden varastamiseen. Koska nykyään kaikki toimii sähköisesti, hyökkääjillä on pian käsissään kaikki yhteiskunnan toiminnot hätäkeskuspuheluista armeijan hävittäjiin. Sekasorto ja paniikki leviää.

McClane ja Farrell pääsevät kuitenkin kuitenkin rikollisten jäljille Longin ystävän Frederick Kaludisin (Kevin Smith) eli Warlockin hakkerointitaitojen ja McClanen perinteisemmän Die Hard -tyylisen toimintasankariuden avulla. Käy ilmi, että myös Farrell on aiemmin huijattu tekemään hyökkäyksessä tarvittua koodia, minkä takia hän on ollut terroristien tappolistalla. Hän tietää liikaa.

McClane ja Farrell joutuvat taistelemaan terroristeja vastaan autoilla, helikopterilla, aseilla ja välillä paljain nyrkein ollen jatkuvasti hengenvaarassa. Vaaraan joutuu jopa McClanen tytär.

Mielestäni elokuvassa on erittäin tyylikkäästi yhdistetty moderni kybersotateema perinteiseen toimintaelokuvaan. Tästä saadaan myös humoristista vastakkainasettelua nuoremman hakkeriväen ja enemmän kovia otteita hyödyntävän McClanen välille. Hakkerointia ja toimintaa on juuri sopivassa suhteessa. Tylsää ei pitäisi tulla, sillä toimintaa on alusta loppuun saakka. Toki jotkin toimintakohtauksista ovat hivenen yliampuvia, muttei häiritsevästi. Kokonaisuutena pidin elokuvasta hyvin paljon.

Loppu on totta kai onnellinen, ja McClane löytää uudelleen kadonneen yhteyden tyttäreensä. Yhteinen vihollinen yhdistää. Näillä perusteilla annan elokuvalle yhdeksän tähteä.

Jätäthän toki kommenttisi!

The Trigger Effect - Kaikki yhteydet poikki (1996)

Blogin ensimmäinen elokuva-arvostelu on David Koeppin ohjaama The Trigger Effect vuodelta 1996.

Elokuvan suomenkielinen nimi, Kaikki yhteydet poikki, kuvaa hyvin tilannetta, johon päähenkilö Matthew (Kyle MacLachlan), hänen vaimonsa Annie (Elisabet Shue), heidän vauvansa Sarah sekä Matthew'n ystävä Joe (Dermot Mulroney) joutuvat. Kummallinen sähkökatko, jonka syytä tai pituutta kukaan ei tunnu tietävän, paitsi pimentää kaupungin, tekee myös puhelimen ja radion toimimattomiksi.

Katkos alkaa nopeasti haitata tavallisia arjen asioita, kuten reseptin saamista sairaalle Sarahille, mutta tilanteen pitkittyessä koko perusturvallisuus alkaa murentua ihmisten mielissä. Naapurustossa aletaan suunnitella linnoittautumista katkaisemalla tie, ja Matthew ja Joe, joka on muuttanut katkon ajaksi Matthew'n ja Annien luo, päättävät hankkia turvakseen aseen. Matthew, Joe ja heidän naapurinsa joutuvatkin puolustautumaan murtovarasta vastaan kohtalokkain seurauksin.

Tapauksen jälkeen Matthew, Joe, Annie ja Sarah eivät enää tunne oloaan turvalliseksi kotonaan, ja he päättävät matkustaa Annien vanhempien luo 800 kilometrin päähän. Matkan varrella he pysähtyvät tutkimaan hylättyä autoa polttoaineen toivossa, kunnes huomaavat, ettei se olekaan hylätty.

Elokuvan aihe sähkökatkosta on mielenkiintoinen. Se kertoo, kuinka ihminen unohtaa lait ja toisen ihmisen kunnioittamisen, kun ainoa päämäärä on henkilökohtainen selviytyminen kriisistä. Ihmisestä tulee eräänlainen villieläin. Vainoharhaisuus kasvaa, eikä asetta uskalleta jättää enää hetkeksikään. Kun tilanne vihdoin ratkeaa, mennyt pyyhkiytyy pois kuin paha uni.

Pidin elokuvasta, mutta sen katsottuani minulle jäi vielä tunne, että tämä olisi ollut aihe, johon olisi voinut paneutua vielä syvemmin. Lähtötilanne on niin herkullinen, että siitä olisi voinut kertoa vielä paljon enemmän. Elokuva on kuitenkin tällaisenaankin hyvä, tiivis paketti, joka tuo mieleen kutkuttavia "mitä jos" -kysymyksiä. Näillä perusteilla annan elokuvalle 7 tähteä.

--

Arvostelun kommentointi on ehdottomasti sallittu.